Kyläkisat 2010

 

Vuonna 2009, kun kylämme oma urheiluseura Kulhon Kunto ry täytti kunniakkaat 60- vuotta, herätettiin henkiin perinteiset Kyläkisat. Perinnettä jatkettiin myös tänä syksynä ja järjestimme lauantaina 28.8.2010 kyläkilpailut lapsille ja lapsenmielisille Kulhon pesäpallokentällä. Lajeina mm. pikajuoksu, pallonheitto ja saappaanheitto.

Kisailujen jälkeen pelattiin pesäpallo-ottelu, jossa kohtasivat Kulhossa menneinä vuosina pelanneet pesäpalloilijat, ukkomiehet vs. poikamiehet jaoin.

Sää ei ei ollut paras mahdollinen vaikka vettä ei satanutkaan sillä ilma oli melko kolea. Ehkä tämän takia osanottajia ei ollut aivan edellisen vuoden tapaan jolloin aurinko paistoi ja ilma oli lämpimämpi. Kuitenkin osallistujia oli mukavasti etenkin alle kouluikäisten sarjoissa. Lapset osallistuivat mielellään eri lajeihin ja päivän kruunasi palkintojen jako jossa kaikki osallistujat palkittiin.

Ukkomiehet poikamiehet otteluakin jäi vielä seuraamaan osa kisailijoista. Ottelu päättyi jälleen kerran ukkomiesten 2 - 0 (8 - 0 | 3 - 0) voittoon. Tällä kertaa poikamiehet olivat kyllä melkolailla aseettomia ja varsinkin ensimmäisellä jaksolla peli kokeneempien pelimiesten näytöstä.

Juttu kyläkisoista Pielisjokiseudussa.

Alla olevissa linkeissä lasten ja aikuisten tulokset kyläkisoista:

Tulokset, lapset

Tulokset, aikuiset

Kuvia sivuille päivitetään myöhemmin!